sunnuntai 19. toukokuuta 2013

#40 Tän viikon ratsasteluja

Moikka,

nyt on taas hirveesti jäänyt jotenkin tää postailu, kun on ollut aivan kauheasti koulujuttuja ja kaikkee muuta, mutta koittakaa kestää. Onneks kohta on kesä! :)

Mutta nyt niihin itse ratsasteluihin. Kävin siis tällä viikolla normaalista poiketen kaks kertaa ratsastaa viikon aikana ja eri paikoissa myöskin. :D Mutta aloitetaan maanantaista, josta ei ole kylläkään kauheasti kerrottavaa. Mentiin siis maastoon ja oli ihanaa olla pitkästä aikaa maastossa! Menin siis Lukalla, josta voin laittaa jo aikasemmin täällä blogissa olleen kuvan tämän tekstin alle. Lukka meni tosi nätisti niin kuin se menee aina...tosin se oli ollut vissiin vähän laiskempi siinä aikasemmalla tunnilla, kun nekin olivat olleet maastossa, mutta sitten pistin sen liikkumaan niin mentiin jopa ihan reippaastikin. Eipä siitä kait mitään enempää kerrottavaa ole. :D

Minä ja Lukka joskus leikkitunnilla...tänä vuonna kuitenkii! :D (c) Veera

Sitten voisin kertoa keskiviikosta. Siltä päivältä on kuitenkin vain pari puhelimella otettua kuvaa. Menin siis keskiviikkona mun yhelle kaverille Saaralle, kun menin kattomaan sitä niiden heppaa ja kun oltiin puhuttu siitä, että siellä olisi kaks issikkaa, jotka tarviis liikutusta. Siellä on siis kaks issikkaa Rosa ja Aasa ja käytiin siis silloin hakemassa Aasa harjattavaksi, kun Saara haki samalla siskonsa kanssa niiden hevosen. Sitten tallissa harjailin Aasaa ja sitten mulle näyttettiin missä siellä on niiden issikoiden kamat, jos satun joskus tulemaan sillei sinne tallille, että se issikoiden omistaja ei ole siellä niin tiedän missä niiden kaikki tavarat ja varusteet on. Sain sitten myös ratsastaa Aasalla ja se meni ihan hyvin ekaks kerraks. Ja mulla ei vielä alussa ollut kaiken lisäks edes raippaa, mutta sitten kun sain raipan niin rupes menemään paremmin. On kyllä vielä vähän hiomista sen kanssa, mutta tästä on hyvä alottaa. Rupeen varmaan nyt käymään liikuttelemassa sitä..varmaan noin kerran viikossa vähintäänkin :D Tähän loppuu vielä pari kuvaa musta ja Aasasta.




Näihin kuviin on hyvä lopettaa! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

<3:llä Janita

perjantai 3. toukokuuta 2013

#39 Maanantain tunti

Moikka,

nyt kerron teille mun maanantain tunnista ja saatte myöhemmin kisoista postausta, joten malttakaa oottaa rauhassa. Kaikki tulee aikanaan! :D

Sitten siihen maanantaihin meillä oli koulutunti ja mä menin Sómadiksella. Tehtiin tunnilla avotaivutuksia ja enen tuntia oli vähän sählinkiä, kun parilta hevoselta puuttui suitset. Onneks kaikki sai suitset jne.. Tunti meni siis ihan ok hyvin, kun en ole mennyt kuin kerran aikaisemmin maastossa Sómadiksella, joten en oikein heti osannu ratsastaa sillä. Sómadis välillä teki ihaaan pieniä pukkeja ja mua rupes vähän naurattamaan melkein, kun ne sen pukit oli niin onnettoman pieniä. Voisin ehkä joskus haluta mennä sillä uudestaankin.

Nyt meillä olisi sitten tulevana maanantaina (6.5.) leikkitunti, mutta itse en pääse tunnille koulun matkan takia. Ja sitten meillä on todennäköisesti maanantaina (13.5.) maasto, joten ihan kiva päästä maastoon. En nimittäin muista milloin oon viimeks käyny maastossa. :D

Tossa on vielä tooosi huonolaatuinen vanhempi puhelimella otettu kuva Sómadiksesta. :)
(Kuva otettu keväällä 2011)

-Janita-

lauantai 27. huhtikuuta 2013

#38 Kisapäivää edeltävä päivä kuvina!

Moikka,

nyt teenkin teille tälläisen kisapäivää edeltävä päivä kuvina -postauksen ja nyt en kauheasti kirjoittele tähän vaan kuvat saa kertoa enemmän ja teen vielä Svandiksesta erikseen postauksen tältä päivältä. :) Sitten niihin kuviin...

 Uudet hanskat!

 Herääminen ja sen jälkeen puhelimella räpläilyä :DD


 Piti kattoo lähtölista ja kuuntelin myös musiikkia..

 isl-r. Bliki frá Niemenpelto

isl-r. Rebbi frá Niemenpelto
isl-t. Vordis frá Hellatuni 2
 isl-t. Fifila frá Niemenpelto
 Fifila
 isl-r. Fimur frá Niemenpelto
 uudet chapsit
 vähän koneella oleilua ja musiikin kuuntelua..

Sitten kohta vielä lenkillä käymään ja sitten kattoo että kaikki kamat on puhtaana ja kamerat laturiin huomista varten yöks.

-Janita-

#37 Viimeiset estetreenit ennen kisoja

Moikka,

eli maanantaina ratsastin viimeisen kerran ennen kisoja Vuokolla ja meillä oli esteitä. Oli kyllä ihanaa, kun päästiin kentälle ja se oli ihan kuiva vaikka eka ajattelin että mitäköhän tästä tulee... Mutta kuitenkii tunti meni oikeestaan paremmin kuin oisin oottanut:D Ja Vuokko hyppäs tosi hyvin ja nätisti, joten saa toivoo että menis samalla tavalla huomenna kisoissa. Mutta saapi nähdä! :D

Siitä mulla ei varmaan oo enempää kertomista ja kukaan ei ollut kuvaa niin laitan vaan tän kuvan minkä Henna minulle lähetti minkä Kati oli ottanut kun oli esteen nostelijana. Tosin kuva on vähän epäonnistunut, mutta ei anneta sen haitata.

Kyllä tiedän jalkani on miten on... :D

-Janita-

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

#36 Minun kisaviikkoni

Moikka,

ajattelin kirjoittaa teille nyt tällaisen postauksen mun ensi viikon ohjelmasta, kun sunnuntaina on kisat. Viikon ohjelmaan sisältyy muutakin kuin kisoihin ja hevosiin liittyviä juttuja, niistä myöhemmin tässä postauksessa. Pitemmittä puheitta asiaan.

Maanantai: Meillä on estetunti, joten silloin on tiedossa viimiset estetreenit ja muutenkin ratsastelut ennen kisoja. Toivottavasti silloin menee hyvin ja myös kisoissa joten kuten! :D

Tiistai: Tiistaina meen pitämään heppakerhoa niin kuin jokainen aikasempi tiistai:D

Keskiviikko: Keskiviikkona muuten normipäivä paitsi, että meille tulee vieraaksi kolmeksi päiväksi Karjaalta suomenruotsalaisia ja keskiviikkona luvassa saunomista ja illanviettoa, joka sisältää ainakin tutustumista jne..

Torstai: Silloin mennään ravintola Fernandoon syömään niiden vieraiden kanssa ja sitten taidettiin kierrällä kaupunkia ja näyttää paikkoja.. :)

Perjantai: En oo vielä perjantaille hirveästi mitään suunnitellu, mutta varmaan oon kaverin kaa:)!

Lauantai: Kisavalmisteluja...sisältäen tallilla käynnin ja tallilla käydessä pesen Vuokon kamat ja katon, että sillä on siisti ja oikean värinen huopa:D ja sitten tietysti illemmalla kotona kattelen kisakamoja valmiiksi, jottei aamuksi jää niin paljoa hommia!:D

Sunnuntai: Kisapäivä! Silloin siis kisojen vuoro, toivotaan että menee hyvin! :)

Siinäpä tuo ns. kisaviikon ohjelma oli, kommentoikaa ihmeessä mitä piditte! Ja kisoista on tulossa ainakin jotain postausta, mutta vielä en osaa sanoo minkälaista, mutta vähän kaikkea suunnitteilla, joten se saa olla teille yllätys!  :)

Mukavaa alkuviikkoa!
<3:llä Janita

perjantai 19. huhtikuuta 2013

#35 Viime maanantain tunti (15.4.2013)

Moikka,

mun pitää nyt ensiks pahoitella, että en oo tänne kauheesti kirjoitellu kun nyt on ollut ihan kauheesti kiireitä, mutta nyt on tulossa postausta. :)

Eli menin siis maanantaina Vuokolla ja meillä oli estetunti ja siinä välissä oli koulutuntikin, josta ei ole hirveästi kerrottavaa. Kirjoitan siis sen takia vaan tuosta maanantain estetunnista... Se meni siis ihan ok hyvin, mitä nyt välillä ite olin hypyistä jäljessä ja muuten meni tosi nätisti. Hypättiin varmaan jotain noin 40cm korkeita esteitä. Nyt oon kyllä aika luottavaisin mielin menossa kisoihin, mutta saa nähdä miten käy! :D

Ja tunnin jälkeen maanantaina kävin hakee Svandiksen pihalta käytävälle ja harjailin sen ihan kunnolla. Svandiskin käyttäytyi tosi fiksusti! :)

Näillä näkymin varmaan ens maanantain tunnista tulee jonkinlaista postausta ja sitten varmaan kisoista jotain postauksia. Mutta nyt kysyn teiltä lukijoilta, että mitä postauksia haluaisitte (esim. kisoihin liittyen)?

Sitten tähän loppuun aiemmalta estetunnilta pari kuvaa :D



<3:llä Janita :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

#34 Estetunti Vuokolla (ma 1.4.2013)

Heissan,

ajattelin kertoo teille nyt tässä postauksessa viime viikon maanantain tunnista, jolloin meillä oli estetunti. Menin siis Vuokolla ja ilmoittauduin sillä kisoihin. Mennään Vuokon kanssa estekisoihin siis ja luokkana on 40cm ja tein tuonne muuten uuden välilehden, josta voitte käydä kattelemassa mun tulevia ja menneitä kisoja. :) Ja tunnilla siis Vuokko hyppäs ihan hyvin mitä nyt välillä ite en ollu oikein oikeeseen aikaan hypyissä mukana... Esteet oli tunnilla korkeudeltaan suunnilleen 40-50cm, mutta saatiin hypätä osat 60cm:n okseria paitsi sitten Vuokko rupes kieltämään siihen esteelle ja senkin takia ei mennä kisoihinkaan 60cm:n luokkaan. Muut esteet meni hyvin ja Vuokko hyppäs ihan nätisti eikä kieltänyt, vaikka saattoi hämätä vähän, kun yhen esteen eessä oli kaks tynnyriä. :D Mutta kokonaisuudessa tunti meni ihan hyvin, jossei niitä kieltoja siihen okserille lasketa. Tästä on hyvä jatkaa kisoja kohti! :--)

Tänään olen taas menossa ratsastamaan niinkun muinakin maanantaina ja meillä taisi olla koulutunti...taidan mennä Vuokkolla, kun meen sillä niihin kisoihinkin! :D

Tähän loppuun vielä muutama kuvaa maanantain estetunnilta ja lisää kuvia saatte, jos mä saan niitä lisää itselleni... :)

 Tynnyrieste :D

 Pystyeste

Okseri, joka ei ole tuossa 60cm :D

Kuvat: (c) Minna S.

-Janita-