Moikka,
tulin vaan kirjoittaa teille tälläsen pienen ilmoituksen, että sain tälle päivälle kuvaajan, joten tunnista on tulossa sitten jonkinlaista materiaalia ja meillä piti olla tänään leikkitunti, mutta meillä onkin koulutunti. Tosin mua se ei kyllä kauheasti haittaa, vaikka oishan se ollut kiva pitää välillä leikkituntikin! :D
Eipä mulla kait muuta ihmeellisempää nytten ollut :D mutta iso kiitos Veeralle, joka suostui/pääsee kuvaamaan mun tuntia! :D
Mutta nyt täytyy lähtee syömään ja kohta takas koululle ja sit tallille...
- Janita :)
maanantai 11. maaliskuuta 2013
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
#27 Viime maanantain tunti ja vähän huomista!
Heippa,
aloitan eka kertomaan tän viikon maanantain tunnista. Meillä oli siis estetunti ja menin Heklalla. Meni paremmin kuin syksyn alussa kun hyppäsin viimeks sillä. Hekla meni ainakin omasta mielestä reippaammin kuin sillon syksyllä ja musta se taipu jopa ihan hyvin, mutta meillä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi vauhtia, kun hypättiin pystyjä. Mutta täytyy sanoo, että ite en kyllä oo ihan omaan ratsastukseen niinkään tyytyväinen ja hevonen meni ihan ok hyvin minun omien virheidenkin takia.
Mutta ensi viikolla meillä onkin pitkästä aikaa leikkitunti! :) Tosi kivaa mennä ilman satulaa ja pääsee vähän leikkimään niin ei tuu ainakaan kylmä. :D Mutta katsotaan kellä meen sitten.

Siinä on vähän vanhempi kuva musta ja Heklasta, mutta tuossa on kuva viime maanantain ratsusta.
<3:llä Janita :)
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
#26 Pitkästä aikaa taas!
Moikka,
ekana haluun pyytää anteeks, että en ole nyt postaillu teille mutta nyt tämä viikko oli lomaa ja en oo juurikaan ollut kotona, jotta oisin voinu kirjotella. Ja juuri lomaa ennen oli vähän kaikenlaista ja tuntu että koko ajan on kiire jonnekin.
Mutta huomenna taas tallille ja pääsee ratsastamaan, joten siitä sitten postausta! Harmi vaan, kun mulla ei ole kuvaajaa sille tunnille :( meillä taitaa olla estetunti :D Jess! Päästäään hyppimäään ;D!

tiistai 12. helmikuuta 2013
#25 Jonkin verran postailtavaa!
Heippa,
kirjottelen nytten siis eilisestä tunnistani ja sitten lauantaista. Alotetaan vaikka lauantaista. Lauantaina menin n. puol 11 tallille ja sitten ekana siinä pesin Svandiksen koulutussuitset ja valjaat, joita sillä on käytetty. Niissä meni aika pitkää, kun pesi ne kunnolla. Sitten n. 13.15 suunnilleen hain Svandiksen pihalta ja vein sen tallin käytävälle, johon laitoin sen kiinni ja rupesin hoitamaan ja puunaamaan sitä ihan puhtaaksi! :D

Tossa muutama puhelimella otettuja "laatu" kuvia! ;D
Sitten siirrytään eiliseen. Meillä oli siis askellajitunti ja menin Oddalla. Alkutunti meni aika huonosti ja en tietysti ollut ratsastanut sillä pitkään aikaan, joten oli kyllä aika plajon hakemista miten se hevonen nyt toimii. :D Mutta otettiin sit lopputunnista raippa ja sit tuli ihan kauheasti energiaa ja vauhtia! No ensi viikolla meillä on vähän niin kun yhdistetty koulu- ja askellajitunti, jossa siis mennään vissiin samoilla hevosilla. Sitten uskon, että se on vähän helpompaa, kun on jo edelliseltä viikolta kokemusta ja tuntumusta hevosesta, mutta katsotaan mitä siitä tulee. :)
P.S. Meinasin, että voisin joku päivä kun tuon harjapakin kotiin niin tehhä siitä jonkinlaisen postauksen mitä se sisältää! Muita postaus ideoita saa laittaa. :)
<3:llä Janita
tiistai 5. helmikuuta 2013
#24 Taas haaste!
Noniin,
sain siis taas haasteen ja nyt en tee muutakuin vastaa noihin kysymyksiin :D
1. Mikä talli on paras?
En osaa oikein sanoa mikä talli on paras :D
2. Onko joku talli millä et haluaisi ratsastaa tai haluisit testata tallia?
Ois ehkä joskus ihan kiva käydä rellulla, rouhialassa tai kekkolassa testaamassa (:
3. Onko sinulla ollut hetki ratsastuksessa kun olet ollut siitä todella onnellinen/tyytyväinen?
On! :D
4. Onko sinulla ollut mikä suurin epäonnistuminen?
Paha kysymys, tuohon en osaa oikeen sanoo mitään...
5. Ratsastatko juuri nytten missä?
Ratsastan nytten niemenpellon tallilla
6. Onko sinulla omaa poni/heppaa?
Ei ole omaa heppaa, vaikka kyllä sellainen kiva olisi :D
7. Paljonko teitä on perheessä? Ketä?
4, minä, äiti, iskä ja pikkuveli (:
8. Onko teillä lemmikkejä? Mitä?
Ei ole lemmikkejä...
9. Onko sinusta tärkeää että varusteeet on hienoja ja kalliita ratsastajalla ja hepalla?
Ei ole ainakaan se tärkein asia:D
10. Onko sinulla parasta ja rakkainta hevosta?
Hmmm....no en osaa sanoo kaikki nykyiset ja entiset hoitsut on rakkaita, mutta Disa ja Svandis on varmaan ne kaikista rakkaimmat! :)
11. Teetkö muuta tallilla kuin ratsasta? Teetkö hevosten kaa? Muuten? Mitä?
No yleensä hoitelen Svandista ja sit pesen varusteita ja jos on päivystys niin sitten tietysti pestään juomakuppeja ja lakastaan just tallien käytävia jne...
- Janita

lauantai 2. helmikuuta 2013
#23 Postausta maanantailta !
Heissan,
nyt tulee sitten tälläinen pieni videopostaus maanantailta itse kuvaamani siitä mitä tein ennen tuntia :)
Kertokaahan ihmeessä kommenttia ja haluatteko useamminkin tälläisia! :D
http://www.youtube.com/watch?v=lJzZxv3E4Dw

-Janita :)
perjantai 1. helmikuuta 2013
#22 Kysymyspostaus
Noniin,
nyt ajattelin siis tehdä kysymyspostauksen. Joten nyt laittakaa kysymyksiä tulemaan. En laita tähän nyt mitään rajaa mihin asti saa kysymyksiä laitella, mutta teen tämän heti kun kysymyksiä on enemmän ja mulla on aikaa tehdä tämä. :)

Siinä on vielä viime talvelta kuva Svandiksesta :)
-Janita :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)